Psoriaasin eri muodot

Psoriaasin eri muodot

Läiskäpsoriaasi

Psoriaasin eri muodot

Läiskäpsoriaasi

Läiskäpsoriaasi on yleisin psoriaasin muoto. Suunnilleen 80–90 % psoriaasipotilaista sairastaa juuri läiskäpsoriaasia.

Läiskät (punoittavat ja hilseilevät, ihosta hieman koholla olevat läiskät) voivat olla kutisevia tai arkoja. Jos oireet ovat erityisen vaikeita, nivelten alueella iho voi halkeilla ja vuotaa verta.

Hiuspohjan psoriaasi

Hiuspohjan psoriaasi

Hiuspohjan psoriaasissa läiskäpsoriaasi kehittyy nimenomaan hiuspohjaan tai hiusrajaan. Joillakin potilailla läiskät ovat hyvin kutisevia, ja toisilla ne taas aiheuttavat epämukavaa oloa.

Joskus hiukset voivat harventua niillä alueilla, joilla psoriaasia esiintyy, mutta yleensä hiukset kasvavat takaisin, kunhan oireet lievittyvät.

Kynsipsoriaasi

Kynsipsoriaasi

Suunnilleen joka toisella psoriaasia sairastavista on myös kynsipsoriaasi. Se aiheuttaa kynsien värjäytymistä ja epätasaisuutta. Joissakin vaikeissa tapauksissa kynnet saattavat irrota kynsivallista tai haurastua.

Pisarapsoriaasi

Pisarapsoriaasi

Pisarapsoriaasi kehittyy usein streptokokin aiheuttaman nielutulehduksen eli angiinan seurauksena. Sitä esiintyy useammin lapsilla ja nuorilla aikuisilla, mutta se voi ilmaantua missä iässä tahansa.

Pisarapsoriaasi ilmenee pieninä kyyneleen muotoisina läiskinä kaikkialla vartalossa sekä käsivarsissa ja jaloissa. Oireet lievittyvät tavallisesti useiden viikkojen tai kuukausien kuluttua.

Taivepsoriaasi

Taivepsoriaasi

Taivepsoriaasi näkyy ihopoimuissa kuten kainaloissa, nivusissa ja rintojen alla. Hikoileminen ja hiertyminen ärsyttää taivepsoriaasista kärsivää ihoa, ja siksi tämä psoriaasin muoto oireilee usein kesällä pahemmin.

Nämä alueet ovat myös alttiita hiivainfektioille, ja siksi sairaus on toisinaan hankala todeta.

Harvinaisempia psoriaasin muotoja

Märkärakkulainen psoriaasi

Harvinaisempia psoriaasin muotoja

Märkärakkulainen psoriaasi

Märkärakkulaista psoriaasia on kahdenlaista.

Lievempi tautimuoto aiheuttaa läiskiä kämmenissä ja jalkapohjissa. Yleistynyt märkärakkulainen psoriaasi puolestaan ilmenee koko kehon alueella.

Märkärakkulainen psoriaasi aiheuttaa iholla pieniä, märkiviä rakkuloita. Oireiden taustalla ei ole infektiota, eikä sairaus ole tarttuva.

Erytroderminen psoriaasi

Erytroderminen psoriaasi

Erytroderminen psoriaasi on erittäin harvinainen ja erityisen vaikea psoriaasin muoto. Se ilmenee koko kehon alueella ja aiheuttaa voimakasta kutinaa ja polttavaa tunnetta. Erytrodermisen psoriaasin takia elimistö voi menettää nestettä ja lämpöä, ja siksi sairaus on hengenvaarallinen, ellei potilas saa erikoislääkärin hoitoa.

Lisätietoa