Ihosta huolehtiminen ja pahenemisvaiheiden hoitoIhosta huolehtiminen ja pahenemisvaiheiden hoito

Ihosta huolehtiminen ja pahenemisvaiheiden hoito

Huolellinen hoito voi auttaa ehkäisemään psoriaasin pahenemisvaiheita ja saamaan ne hallintaan.

Psoriaatikoilla esiintyy toisinaan jaksoja, jolloin iho-oireet lievittyvät ja iho paranee (remissio), ja toisinaan taas jaksoja, jolloin oireet palaavat tai ovat aiempaa hankalampia (pahenemisvaihe).

Pahenemisvaiheet ovat eri ihmisillä erilaisia, ja ne saattavat muuttua ajan myötä. Toisilla niitä esiintyy usein, toisilla taas remissiojaksot voivat olla pitkiäkin ennen oireiden pahenemista. Kuten monet asiat psoriaasissa, myös tämä on hyvin yksilöllistä.

Pahenemisvaiheiden hoito

Pahenemisvaiheet voivat olla kivuliaita, epämukavia ja turhauttavia. Itsestä huolehtiminen ja pahenemisvaiheita laukaisevien tekijöiden huomioon ottaminen on tärkeää, jotta pahenemisvaiheilta voitaisiin välttyä ja niiden vaikutus omaan arkeen olisi mahdollisimman vähäinen.

Kun pahenemisvaiheita ilmenee, on hyvä, että sinulla on valmiita keinoja niiden hallintaan. Terveydenhuollon ammattilainen voi laatia kanssasi hoitosuunnitelman, jonka ansiosta olet valmistautunut kaikkiin tilanteisiin.

Alla on lueteltu joitakin vinkkejä, joiden avulla yleisiä oireita laukaisevia tekijöitä voidaan välttää ja psoriaasin aiheuttamaa kuormitusta keventää.

Laukaisevien tekijöiden välttäminen

Oireita laukaisevat tekijät ovat eri ihmisillä erilaisia, ja ne saattavat muuttua ajan myötä. Tavanomaisia laukaisevia tekijöitä ovat:

  • Streptokokkibakteerin aiheuttama nielutulehdus
  • Stressi
  • Ihovauriot – ihon vahingoittuminen voi johtaa nk. Köbnerin ilmiöön, jota kutsutaan myös isomorfiseksi vasteeksi. Siinä läiskät ilmaantuvat ihoalueelle, joka on vahingoittunut jonkin onnettomuuden seurauksena
  • Jotkin lääkkeet, kuten
    • litium
    • jotkin malarialääkkeet
    • jotkin tulehduskipulääkkeet, kuten ibuprofeeni ja ACE:n estäjät
  • Hormonaaliset muutokset, erityisesti naisilla, kuten murrosikä ja vaihdevuodet
  • Tupakointi
  • Alkoholin liikakäyttö

Kun tunnistat, mikä sinulla laukaisee psoriaasin oireet, pahenemisvaiheita on helpompi välttää ja niiden vakavuusastetta on helpompi lievittää.

Lue lisää siitä, mikä psoriaasia aiheuttaa

Itsestä huolehtiminenItsestä huolehtiminen

Itsestä huolehtiminen

Itsestä huolehtiminen on tärkeä osa sairauden hoitoa. Se auttaa vähentämään stressiä (tunnettu oireita laukaiseva tekijä) ja parantaa elämänlaatua.

Tärkeitä itsestä huolehtimisen välineitä ovat:

  • Terveellinen ruokavalio ja liikunta
  • Stressin hallinta ja omasta mielenterveydestä huolehtiminen
  • Tupakoinnin lopettaminen, sillä tupakointi voi pahentaa psoriaasin oireita ja se kohottaa myös muiden sairauksien riskiä.

Jos haluaisit lopettaa tupakoinnin, kysy lääkäriltä, minkälaista tukea siihen on saatavilla.

Hoidon saaminen

Hoitosuunnitelmaa voi olla tarpeen päivittää sen mukaan, onko sairaus juuri pahenemisvaiheessa vai ei.

Hoitosuunnitelmasta on hyvä keskustella terveydenhuollon ammattilaisen (eli lääkärin ja sairaanhoitajan) kanssa, jotta se pitää sisällään ohjeet sekä remissiovaiheen hoitoon, esim. ihoa pehmittävien aineiden käyttöön, että pahenemisvaiheisiin, jotka saattavat vaatia tehokkaampia hoitokeinoja.

Jos sinulla ilmenee pahenemisvaiheita säännöllisesti tai usein, on hyvä keskustella hoitosuunnitelman päivittämisestä lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa.


Psoriaatikon ihonhoitoPsoriaatikon ihonhoito

Psoriaatikon ihonhoito

Sekä remissiossa että pahenemisvaiheessa on tärkeää hoitaa ihoa mahdollisimman hyvin, jotta psoriaasin oireet pysyvät hallinnassa pitkällä tähtäimellä.

Elämää psoriaasin kanssa helpottaa muun muassa, kun:

  • ihon taputtelee kuivaksi suihkun tai kylvyn jälkeen, eikä hankaa sitä – erityisesti jos käytät ihoa pehmittävää ainetta saippuan sijasta.
  • ihoa kosteuttaa toistuvasti, erityisesti kylvyn tai suihkun jälkeen, koska silloin iho kaipaa kosteutta eniten.
  • pukeutuu väljiin vaatteisiin, jotka on valmistettu luonnonkuiduista, kuten puuvillasta, ja jotka antavat ihon hengittää.
  • käyttää aurinkosuojavoidetta. Vaikka auringonvalo voi lievittää psoriaasin oireita, iho ei saa palaa auringossa. Jotkin psoriaasin hoidossa käytetyt menetelmät voivat myös herkistää ihoa auringolle, joten muista suojata ihoasi.

Lue lisää psoriaasin hoidossa käytetyistä hoitomuodoista, myös sellaisista, joita saa ilman lääkärin kirjoittamaa reseptiä, tästä.

Saat tukea näkyvän ihosairauden kanssa elämiseen mm. näiltä sivustoilta

Haluatko lukea lisää siitä, kuinka voisit vähentää psoriaasin aiheuttamia hankaluuksia elämässäsi? Klikkaa alla olevia otsikoita saadaksesi vinkkejä parempaan elämään psoriaasin kanssa.

Kuinka psoriaasia hoidetaan

Kuinka psoriaasia hoidetaan

Psoriaasiin on olemassa erilaisia hoitokeinoja, kuten erityyppisiä lääkkeitä ja paikallisvalmisteita.

Lue lisää
Ruokavalio ja liikunta

Ruokavalio ja liikunta

Terveellinen ruokavalio ja aktiivinen elämäntapa voivat lievittää oireita ja parantaa elämänlaatua.

Lue lisää
Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi

Elämä kroonisen sairauden kanssa voi olla vaikeaa, mutta on tärkeää pysyä myönteisellä mielellä.

Lue lisää